Insanus

Vastalause Iltalehdelle - Insanus muuttaa

2008-10-03T18:10:00+03:00

Alma Mediaa vastaan minulla ei viime päivien uutisista huolimatta edelleenkään ole mitään. Iltalehden kanssa en sen sijaan tahdo olla millään tavalla tekemisissä. Pakkaan omaisuuteni ja lähden, osoitteenmuutoskortit tulevat postissa.

Lehdistötiedotteessa ei kerrottu, kenelle tästedes kuuluvat kirjoitusten oikeudet. Iltalehdelle?

Mieletöntä Mozartia

2008-09-28T21:55:00+03:00

Päivällä asunnollani soi Requiem. En saanut selville esiintyjiä tai johtajaa, julkaisisin ne muuten.

Järkytyin musiikin tehosta, teos soi niin voimakkaana ja ahdistavan painostavana, että kyyneleet valuivat silmistäni. Raivoava musiikki ronkki esiin tuskan, jota en ollut aikoihin tuntenut. Seisoin vettä valuen suljetun suihkun alla ja tuijotin seinää puistatusten kulkiessa lävitseni.

Olisin juossut ulos, mutta minulla ei ollut voimia pukeutua. Piilouduin peiton alle, soitin korvanapeista lapsikuoroa ja painoin kämmenet korvien päälle. Kierryin kyljelleni sikiöasentoon ja jännitin kaikki lihakseni Mozartia vastaan. Itkin kauhusta.

Miksi en vaientanut Amadeusta, joku ihmettelee. En tahtonut näyttää, mitä se sai aikaan, halusin pitää itselläni reaktion, jota en ymmärtänyt.

Miltä tuntuu saada kiinni unelmasta?

2008-06-22T01:28:00+03:00

Kesken hiljaisen hetken saan itseni kiinni kuvittelemasta tulevaisuutta ja torun itseäni. Äkkiä muistan, ettei se olekaan kuvitelmaa, vaan haaveesta on tullut osa elämääni. Ajatus saa pääni pyörälle ja kierähtää vatsanpohjassa.

Neljä vuotta odotin kirjettä, joka torstaina makasi oven takana. Kuluneen vuoden aikana olin luonut itselleni tulevaisuuden ja hämmennyksekseni huomasin, etten ollut varauksettoman riemastunut kirjeestä, joka tuli minun luovuttuani jo sitä toivomasta. Se häiritsi putkea, joka minulla oli valmiina.

Toiseksi, kirjeen vuoksi minua pelottaa kohdata tuttaviani. Pelkään heidän reaktioitaan, sitä, että he pitävät minua salailevana pyrkyrinä tai sitä, että he katkeroituvat onnenpotkuni johdosta. Jälkimmäinen pelko on toivottavasti täysin turha (vaikka olen saanut ainakin yhdet onnittelut, joiden sydämellisyyden saatoin vahvoin perustein kyseenalaistaa), mutta en voi estää sitä, sillä tunnen itse syyllisyyttä menestyksestä jota en koe ansainneeni. Huvin vuoksi täytelty hakupaperi, täydellinen valmistautumisen puute, kokeessa naureskelu - kaikki tekoja, jotka tuntuvat loukkaavilta niitä kohtaan, jotka treenaavat kuukausia, maksavat preppauksesta ja näkevät oikeasti vaivaa.

Suomeksi: Ei lääketieteen laitokselle kuulu päästä avaamatta pääsykoekirjaa.

En minä edes halua olla isona lääkäri, sellainen, joka katselee ja kuuntelee ja määrää lääkkeitä. Minusta tulee tutkija, nobelisti ja tiedemaailman kuningatar. Eihän lääkärin tutkinto sitä estä, päinvastoin, mutta se hidastaa - tutkijan kannalta siinä on paljon turhaa.

Hullu nainen, tekee itselleen vaikeuksia ellei niitä muuten ole tarpeeksi.

Ei luurankoja edes peilin takana

2008-06-09T19:52:00+03:00

Maan suurimman (aamu)päivälehden teemasivuilta tuli insertti suoraan läpi suojausten: "Anorektikko kerjää surkeudellaan huomiota ja hoivaa."

Muistin edelliset keväät ja kesät. Mitä muuta kaipasin kuin sitä, että joku pitäisi huolta. Toivoin, että joku näkisi kuinka pahoin voin, kuinka heikko olin. Olin heikko alta ja päältä, pidin itseni niin tiukilla, että arjesta selviytyminen vei voimat.

Kaiken aikaa toivoin sairastuvani. Tiesin, ettei minusta ole niin hyväksi häiriköksi, että syömättömyyden vuoksi pääsisin sairaalaan, mikä tahansa tarpeeksi vakava tauti olisi riittänyt. Kaipasin sitä, että joku tarkkailisi minua, seuraisi tilaani, päättäisi millä minut parannetaan. Ajattelin, että olisin siinä ohessa parantunut sisältäkin.

Kohtalon ivaa, että heikkoutta lukuunottamatta olin kaiken aikaa elämäni kunnossa, kävin luovuttamassa verta, enkä moneen vuoteen sairastanut yhtään flunssaa. En saanut edes reikiä hampaisiin. Otin tavakseni astua suojatielle katsomatta tuleeko autoja. Ajattelin, että jos jään auton alle, pääsen sairaalaan nukkumaan.

Jos käy huonosti, entä sitten.

Lehdessä insertin lause jatkui: "[anorektikko] pelkää, ettei kukaan huomaisi häntä normaalipainoisena." Äiti ja pikkusisko olivat ainoat, joiden vuoksi ylitin tien sen suojatien kohdalta. En uskonut ystävieni jäävän kaipaamaan.

- - -
Vieläkin, typerä tyttö, jollain tasolla uskon, että kunhan olen tarpeeksi sairaan näköinen saan heräämään huomion, jota kaipaan. Perverssillä tavalla nautin huimauksesta ja huterista jaloista. Lehti kirjoitti, että 25-30-vuotiaiden sairastumisriski (syömishäiriöihin) on yleistynyt. (Vaikka, jos viilaamaan ruvetaan, riski kasvaa ja ilmeneminen eli tässä sairastuminen yleistyy.) Syyksi esitettiin muun muassa työelämän paineita ja ristiriitoja. Se saattaa olla totta, mutta epäilen, että omaan häiriköintiini on syynä juuttuminen aikasilmukkaan, joka heittää minut toistuvasti takaisin teinivuosiin. Aina uudelleen käsittelen samoja yksinkertaisia asioita: Ihmissuhteet (tytöt, pojat ja tykkääminen), koulu eli Mikä minusta tulee Isona, minä ja muut.

Kiitos aamun lehden, on nyt yksi huoli vähemmän. Teemasivuilta löysin tulevaisuuteni.
"Perhettä ei ole - älykäs, empaattinen ja puhelias nainen ei ole koskaan edes seurustellut."

Hengenvaara likipitäen normaalitasolla

2008-06-08T23:38:00+03:00

Ennen lääkäriaikaa patti pieneni selvästi. Vieläkin se löytyy, kun tietää mistä kaivella, mutta nyt uskon, että se oli vain ohimenevä laajentuma. Olo on helpottunut, mutta on tunnustettava, että edelleen myös ihan pikkiriikkisen verran pettynyt. Rinnoistakaan ei löytynyt kuin kaikki normaalit muhkurat. Lääkäri kuitenkin takertui väsymykseeni ja laati lähetteitä.

Viime viikolla kuulin, että tyrosiiniarvot ovat normaalit. Hemoglobiini oli kuitenkin kolmessa kuukaudessa tipahtanut parikymmentä yksikköä. Ehkä se selittää, miksi olen ollut viidenteen kiivetessäni hiukan hengästynyt, tai miksi peli ei kulje, tai miksi maski naamalla työskentely kellarin kuumassa urkuverstaassa nostaa kylmän hien pintaan. Ensi viikon lopulla saan tulokset keliakiavasta-aine- ja rautavarastokokeista.

Satun valmiiksi olemaan melko hyvin perillä keliakian oireista ja kunnon hypokondrikkona sijoitan niitä heti itseeni koko setin. Ohran syönti -> vatsakipu. Jep. Tosin vehnä ja ruis eivät aiheuta oireita. Laktoosi-intuliratsia löytyy. Mustelma-alttius. Anemia. Ruoansulatushäiriöt. Ruokahaluttomuus.

- - -
Totta puhuakseni uskon itse voimakkaimmin siihen, että anemiani on itseaiheutettua, mutta koska nautin koekaniinina olemisesta, veren luovuttamisesta pikku putkiloihin ja tekonahkapyödälle kapuamisesta haluan nähdä, mitä kaikkia muita syitä voi olla.

Luulen, että oirelistani voisi oikeastaan kääntää lopusta alkuun ja vaihtaa ensimmäisen sanan muotoon syömishaluttomuus. Se taas on seurausta näkymättömien oireiden ketjusta, joka on taas aktivoitunut.

Seurapiirit ympärilläni ovat niin solmussa tuttavien erisuuntaisten pyrkimyksien vuoksi, etten saa niistä otetta. Estääkseni holtitonta ajelehtimista otan kiinni siitä, mistä voin - itsestäni. Käännän mieleni sisäänpäin, laadin sille ja ruumiilleni rajat joiden sisällä on turva. Niinkuin lapsena, kun mentiin littaa.

Tänään jokainen tuomio tuntuisi vapauttavalta

2008-05-21T01:01:00+03:00

On vaikea vain odottaa, reilu viikko lääkärille varattuun aikaan.

Viikon ajan otin rennosti, välillä pikaisesti tunnustelin, että kainalon patti on varmasti pysynyt paikallaan. Tahdon, että lääkärikin pääsee sitä kokeilemaan.
Olin aivan varma, että se on vain väliaikaisesti turvoksissa, hormonit tai jotain. Ei se ollenkaan edes arista.

Tänään hieroin kipeää pohjettani ja törmäsin polvitaipeessa uudelleen pelkoon. Se on auringonkukansiemenen kokoinen, pelkään pieniä asioita.

Kävin pelaamassa, mutta tunsin olevani vain kentäntäyte. En jaksanut hyppiä, syöksyä, sännätä tai edes seurata tilannetta - kevyt hölkkä vastamaalin tuntumassa oli paras mihin pystyin. Istuin kentän laidalla pää polvissa ja itkin voimattomuuttani.

Pelkään vähän vähemmän kuolemaa

2008-05-14T02:41:00+03:00

Se jo riittää, että soittaa ja varaa ajan. Vielä enemmän helpottaa, kun terveydenhoitajatäti sanoo imusolmukkeiden turvotuksen ja tulehduksen olevan melkein normaalia. Sain ajan lääkärille kuitenkin, kaiken varalta.

Metka juttu, että ihan vähän tunnen pettymystä. Pikkuisen olisin toivonut dramatiikkaa elämääni. Muun hyvän lisäksi kuolemansairastuminen olisi ratkaissut tulevaisuuden puolestani, tehnyt pitkän tähtäimen päätökset tarpeettomiksi.

Tyhmä lapsi, luulee sairautta romanttiseksi.

Kevättä rinnassa

2008-05-11T21:03:00+03:00

Hampaita alkaa särkeä aina perjantaina kello 17. Yskä on pahimmillaan, kun päivystykseen pääsee vain taksilla. Kuolemanpelko alkaa vastaavasti vaivata juuri viikonlopun alkaessa.

En enää löydä pattia kainalosta, tai sitten löydän niitä kolme ja lisäksi pari nivusista ja kaulalta. Sitten ne taas katoavat, varmaan laskevat slalomia kylkiluiden välissä. Rintani ovat pelkkää myhkyräistä rauhaskudosta, ei sieltä erota mikä on normaalia ja mikä ei. Toinen rinta vuotaa kirkasta nestettä (jo viidettä vuotta. Jos se olisi vakavaa, olisin luultavasti jo kuollut.) Raajani ovat mustelmilla. Olen niin väsynyt, että minun on pakko ottaa torkut kesken siivouksen, vaikka en ikinä koskaan milloinkaan nuku päiväunia.

Perjantaina olin aivan varma, että muinaiset rinnasta löytyneet kystat ovat uusiutuneet ja kehittyneet ja nyt minulla on metastaaseja vähintään toisen kainalon imusolmukkeissa, todennäköisemmin kaikkialla imukudoksessa. Tai sitten minulla on vain pieni simppeli lymfooma. Palelin yöpuvussani ikkunalaudalla, katsoin kevätsadetta ja itkin sitä, etten ehdi rakastua ennen kuolemaani.

Lauantaina muistin, kuinka olen sanonut, että jos joskus saan sädehoitoa, ajan pääni kaljuksi. Kuvittelin itseni huivipäisenä sankarittarena, joka urheasti selättää sisäiset mörkönsä ja siinä sivussa tekee käytännön tiedettä huippututkijoiden koekaniinina, opiskelee aikansa kuluksi kaiken taudistaan ja aikanaan väittelee aiheesta.

Tänään luin kahden suuren päivälehden kuolinilmoitukset, enkä löytänyt yhtään nelikymppistä nuorempaa. Jollain epäloogisella tavalla se antoi toivoa - eivät tämänikäiset kuole.

Minun piti lukea koko viikonloppu tiistaiseen tenttiin. Suunnitelmat menivät uusiksi, kun tajusin, että heti maanantaiaamuna on soitettava terveydenhoitajalle. Pitää vielä paikantaa se patti.

Kuinka kävikään.
Olen aivan avuton,
avuttomampi
kuin koskaan silloinkaan kun
päästin äitini käden.
- Hitomaro, suom. T. Anhava

Tuliko tästä sairastusblogi?

2008-05-09T16:59:00+03:00

Löysin patin kainalosta. Pelottaa.

Snobi, ja ylpeä siitä

2007-03-19T23:00:00+02:00

Pikkusisko kävi tekemässä monikansallisen kokoa-se-itse -elämäntapaa ajavan yrityksen snobitestin ja kutsui minutkin harrastamaan itsetutkiskelua. Mittarin viisari kertoi minun olevan Rajatapaus - melkein antisnobi.

Kyllä kai, monivalintanettitestien luotettavuudestahan saa hyvän kuvan jo arvottuaan viimeisen kuukauden ajan vaalikoneista kantaansa Natoon, veronkevennyksiin ja muihin yhtä yksiselitteisiin asioihin. (Äänestin ehdokasta, joka päätyi valtakunnallisen päivälehden vaalikoneessa kolmanneksi viimeiselle sijalle.)

- - -
Puolustan Kansallisoopperaa viimeiseen asti, kuuntelen vain klassista musiikkia, ostan mieluummin vähän laadukasta ja siis kallista kuin paljon roskaa. En katso televisiota, radiokanavani ovat Ylen Radio 1 ja Peili, Vega ja Classic, jonka kuuluttajien ääntämystä korjailen. Kaikkein pahin on silti ikimairea rhRoni mMalinen, vaihtakaa se!
Tilaan valtakunnallista sanomalehteä ja luen sen kannesta kanteen. Voihkin suomen kielen rappiota, yhdys sana virheitä ja possessiivisuffiksin katoamista. Tämän vuoksi ylenkatson suurinta osaa kotimaisista aikakauslehdistä, iltapäivälehteä en osta, lööpit luen sentään (ja junasta tai kahvilasta löytyvät ilmaiset numerot).
Tiedän, kuka on Hevi-Ari, mutta en tunnistaisi häntä kadulla. Ei sen puoleen, en tunnistaisi suurta osaa puolitutuistakaan, sitä vastoin pikkusisko sai syyn ihmetellä sosiaalista elämääni, kun vaateketjun mainoksen naiselle löytyi heti nimi. (Ei, en hengaile huippumallien seurassa.)

Suuri osa tekemistäni valinnoista on sellaisia, joiden perusteella minut olisi helppo kapea-alaisesti luokitella kolmen T:n kastiin. (Timantti, turkki, teatteri.) Olenhan niin sanotun korkeakulttuurin harrastaja, vieläpä äärimmäisen valikoiva.

- - -
Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi (kuka tietää) saan neljän viikon ajan omalla, joskin väärin kirjoitetulla nimelläni Suomen suurilevikkisintä viikkolehteä, sitä siis, jonka nimessä on pariton numero. Pari viikkoa sitten tulleen ensimmäisen numeron saatteessa luki, että jakson jälkeen minulta kysytään mielipidettä lehdestä. Olisin myös voinut kieltäytyä jaksosta, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Onhan ainutlaatuinen tilaisuus päästä levittämään mielipidekyselyn hajontaa.

Kaksi ensimmäistä numeroa ovat vahvistaneet vanhaa mielikuvaani lehdestä, ja nautin keksiessäni nasevia arviointeja, joita voisin ehkä käyttää kyselyn "muuta, mitä?" -osiossa. Sisältö oli juuri niin mukaansatempaavaa kuin luulin, taitto on entistä nerokkaampi, paperin laatu hipoo määrittelykykyni rajoja ja värien sekä muiden huomiokeinojen käyttö on vähällä laukaista epileptisen kohtauksen.

Erityistä huomiota ansaitsee kuitenkin toimittajien ammattitaito, ovathan he saaneet aikaan artikkeleita, joiden lukeminen vaatii enemmän keskittymistä kuin tumahormonireseptorien inhibiittorien opiskelu. Suomen kielen soveltava käyttö on aika-ajoin niin innovatiivista, että sitä tuskin tunnistaa. Tekstin koheesio on vertaansa vailla ja toimittajien uutisvainua ihaillaan kautta maan. Tästä esimerkkinä sunnuntain päivälehdessä julkaistu sitaatti Nikke Herliniltä (M&M 9/2007):
"Iltapäivälehdistö on haukan lailla seurannut Seiskan menestystä ja pelännyt sen viemää irtonumeromyyntiä. – – 'Laatumedian' tekijät lukevat iltapäivälehtiä löytääkseen puheenaiheet ja tekevät omat juttunsa näistä aiheista jälkikäteen. Näin nokkelimmatkin journalistit Timo Harakkaa myöten ovat Seiskan pyöritettävinä, vaikka eivät sitä, raukat, itse edes huomaa."

Näin siis myös me, snobistisimmatkin lehtien lukijat, olemme tietämättämme osa tätä journalistista ravintoketjua Lohduttautukaamme sillä, että ainakin meidän ravintomme tarjoillaan jalostuneessa muodossa, elegantisti aseteltuna hopea-aterimien ja pellavaliinojen kera.