On vaikea vain odottaa, reilu viikko lääkärille varattuun aikaan.

Viikon ajan otin rennosti, välillä pikaisesti tunnustelin, että kainalon patti on varmasti pysynyt paikallaan. Tahdon, että lääkärikin pääsee sitä kokeilemaan.
Olin aivan varma, että se on vain väliaikaisesti turvoksissa, hormonit tai jotain. Ei se ollenkaan edes arista.

Tänään hieroin kipeää pohjettani ja törmäsin polvitaipeessa uudelleen pelkoon. Se on auringonkukansiemenen kokoinen, pelkään pieniä asioita.


Kävin pelaamassa, mutta tunsin olevani vain kentäntäyte. En jaksanut hyppiä, syöksyä, sännätä tai edes seurata tilannetta - kevyt hölkkä vastamaalin tuntumassa oli paras mihin pystyin. Istuin kentän laidalla pää polvissa ja itkin voimattomuuttani.