Pikkusisko kävi tekemässä monikansallisen kokoa-se-itse -elämäntapaa ajavan yrityksen snobitestin ja kutsui minutkin harrastamaan itsetutkiskelua. Mittarin viisari kertoi minun olevan Rajatapaus - melkein antisnobi.
Kyllä
kai, monivalintanettitestien luotettavuudestahan saa hyvän kuvan jo
arvottuaan viimeisen kuukauden ajan vaalikoneista kantaansa Natoon,
veronkevennyksiin ja muihin yhtä yksiselitteisiin asioihin. (Äänestin
ehdokasta, joka päätyi valtakunnallisen päivälehden vaalikoneessa
kolmanneksi viimeiselle sijalle.)
- - -
Puolustan
Kansallisoopperaa viimeiseen asti, kuuntelen vain klassista musiikkia,
ostan mieluummin vähän laadukasta ja siis kallista kuin paljon roskaa.
En katso televisiota, radiokanavani ovat Ylen Radio 1 ja Peili, Vega ja
Classic, jonka kuuluttajien ääntämystä korjailen. Kaikkein pahin on
silti ikimairea rhRoni mMalinen, vaihtakaa se!
Tilaan valtakunnallista sanomalehteä ja luen sen kannesta kanteen. Voihkin suomen kielen rappiota, yhdys sana virheitä ja possessiivisuffiksin
katoamista. Tämän vuoksi ylenkatson suurinta osaa kotimaisista
aikakauslehdistä, iltapäivälehteä en osta, lööpit luen sentään (ja
junasta tai kahvilasta löytyvät ilmaiset numerot).
Tiedän, kuka on
Hevi-Ari, mutta en tunnistaisi häntä kadulla. Ei sen puoleen, en
tunnistaisi suurta osaa puolitutuistakaan, sitä vastoin pikkusisko sai
syyn ihmetellä sosiaalista elämääni, kun vaateketjun mainoksen naiselle
löytyi heti nimi. (Ei, en hengaile huippumallien seurassa.)
Suuri
osa tekemistäni valinnoista on sellaisia, joiden perusteella minut
olisi helppo kapea-alaisesti luokitella kolmen T:n kastiin. (Timantti,
turkki, teatteri.) Olenhan niin sanotun korkeakulttuurin harrastaja,
vieläpä äärimmäisen valikoiva.
- - -
Siitä huolimatta, tai
ehkä juuri sen vuoksi (kuka tietää) saan neljän viikon ajan omalla,
joskin väärin kirjoitetulla nimelläni Suomen suurilevikkisintä
viikkolehteä, sitä siis, jonka nimessä on pariton numero. Pari viikkoa
sitten tulleen ensimmäisen numeron saatteessa luki, että jakson jälkeen
minulta kysytään mielipidettä lehdestä. Olisin myös voinut kieltäytyä
jaksosta, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Onhan ainutlaatuinen
tilaisuus päästä levittämään mielipidekyselyn hajontaa.
Kaksi
ensimmäistä numeroa ovat vahvistaneet vanhaa mielikuvaani lehdestä, ja
nautin keksiessäni nasevia arviointeja, joita voisin ehkä käyttää
kyselyn "muuta, mitä?" -osiossa. Sisältö oli juuri niin
mukaansatempaavaa kuin luulin, taitto on entistä nerokkaampi, paperin
laatu hipoo määrittelykykyni rajoja ja värien sekä muiden
huomiokeinojen käyttö on vähällä laukaista epileptisen kohtauksen.
Erityistä
huomiota ansaitsee kuitenkin toimittajien ammattitaito, ovathan he
saaneet aikaan artikkeleita, joiden lukeminen vaatii enemmän
keskittymistä kuin tumahormonireseptorien inhibiittorien opiskelu.
Suomen kielen soveltava käyttö on aika-ajoin niin innovatiivista, että
sitä tuskin tunnistaa. Tekstin koheesio on vertaansa vailla ja
toimittajien uutisvainua ihaillaan kautta maan. Tästä esimerkkinä
sunnuntain päivälehdessä julkaistu sitaatti Nikke Herliniltä (M&M
9/2007):
"Iltapäivälehdistö on haukan lailla seurannut Seiskan
menestystä ja pelännyt sen viemää irtonumeromyyntiä. – – 'Laatumedian'
tekijät lukevat iltapäivälehtiä löytääkseen puheenaiheet ja tekevät
omat juttunsa näistä aiheista jälkikäteen. Näin nokkelimmatkin
journalistit Timo Harakkaa myöten ovat Seiskan pyöritettävinä, vaikka eivät sitä, raukat, itse edes huomaa."
Näin
siis myös me, snobistisimmatkin lehtien lukijat, olemme tietämättämme
osa tätä journalistista ravintoketjua Lohduttautukaamme sillä, että
ainakin meidän ravintomme tarjoillaan jalostuneessa muodossa,
elegantisti aseteltuna hopea-aterimien ja pellavaliinojen kera.
maanantai, 19. maaliskuu 2007
Kommentit