Pikkusisko kävi tekemässä monikansallisen kokoa-se-itse -elämäntapaa ajavan yrityksen snobitestin ja kutsui minutkin harrastamaan itsetutkiskelua. Mittarin viisari kertoi minun olevan Rajatapaus - melkein antisnobi.

Kyllä kai, monivalintanettitestien luotettavuudestahan saa hyvän kuvan jo arvottuaan viimeisen kuukauden ajan vaalikoneista kantaansa Natoon, veronkevennyksiin ja muihin yhtä yksiselitteisiin asioihin. (Äänestin ehdokasta, joka päätyi valtakunnallisen päivälehden vaalikoneessa kolmanneksi viimeiselle sijalle.)

- - -
Puolustan Kansallisoopperaa viimeiseen asti, kuuntelen vain klassista musiikkia, ostan mieluummin vähän laadukasta ja siis kallista kuin paljon roskaa. En katso televisiota, radiokanavani ovat Ylen Radio 1 ja Peili, Vega ja Classic, jonka kuuluttajien ääntämystä korjailen. Kaikkein pahin on silti ikimairea rhRoni mMalinen, vaihtakaa se!
Tilaan valtakunnallista sanomalehteä ja luen sen kannesta kanteen. Voihkin suomen kielen rappiota, yhdys sana virheitä ja possessiivisuffiksin katoamista. Tämän vuoksi ylenkatson suurinta osaa kotimaisista aikakauslehdistä, iltapäivälehteä en osta, lööpit luen sentään (ja junasta tai kahvilasta löytyvät ilmaiset numerot).
Tiedän, kuka on Hevi-Ari, mutta en tunnistaisi häntä kadulla. Ei sen puoleen, en tunnistaisi suurta osaa puolitutuistakaan, sitä vastoin pikkusisko sai syyn ihmetellä sosiaalista elämääni, kun vaateketjun mainoksen naiselle löytyi heti nimi. (Ei, en hengaile huippumallien seurassa.)

Suuri osa tekemistäni valinnoista on sellaisia, joiden perusteella minut olisi helppo kapea-alaisesti luokitella kolmen T:n kastiin. (Timantti, turkki, teatteri.) Olenhan niin sanotun korkeakulttuurin harrastaja, vieläpä äärimmäisen valikoiva.

- - -
Siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen vuoksi (kuka tietää) saan neljän viikon ajan omalla, joskin väärin kirjoitetulla nimelläni Suomen suurilevikkisintä viikkolehteä, sitä siis, jonka nimessä on pariton numero. Pari viikkoa sitten tulleen ensimmäisen numeron saatteessa luki, että jakson jälkeen minulta kysytään mielipidettä lehdestä. Olisin myös voinut kieltäytyä jaksosta, mutta en voinut vastustaa kiusausta. Onhan ainutlaatuinen tilaisuus päästä levittämään mielipidekyselyn hajontaa.

Kaksi ensimmäistä numeroa ovat vahvistaneet vanhaa mielikuvaani lehdestä, ja nautin keksiessäni nasevia arviointeja, joita voisin ehkä käyttää kyselyn "muuta, mitä?" -osiossa. Sisältö oli juuri niin mukaansatempaavaa kuin luulin, taitto on entistä nerokkaampi, paperin laatu hipoo määrittelykykyni rajoja ja värien sekä muiden huomiokeinojen käyttö on vähällä laukaista epileptisen kohtauksen.

Erityistä huomiota ansaitsee kuitenkin toimittajien ammattitaito, ovathan he saaneet aikaan artikkeleita, joiden lukeminen vaatii enemmän keskittymistä kuin tumahormonireseptorien inhibiittorien opiskelu. Suomen kielen soveltava käyttö on aika-ajoin niin innovatiivista, että sitä tuskin tunnistaa. Tekstin koheesio on vertaansa vailla ja toimittajien uutisvainua ihaillaan kautta maan. Tästä esimerkkinä sunnuntain päivälehdessä julkaistu sitaatti Nikke Herliniltä (M&M 9/2007):
"Iltapäivälehdistö on haukan lailla seurannut Seiskan menestystä ja pelännyt sen viemää irtonumeromyyntiä. – – 'Laatumedian' tekijät lukevat iltapäivälehtiä löytääkseen puheenaiheet ja tekevät omat juttunsa näistä aiheista jälkikäteen. Näin nokkelimmatkin journalistit Timo Harakkaa myöten ovat Seiskan pyöritettävinä, vaikka eivät sitä, raukat, itse edes huomaa."

Näin siis myös me, snobistisimmatkin lehtien lukijat, olemme tietämättämme osa tätä journalistista ravintoketjua Lohduttautukaamme sillä, että ainakin meidän ravintomme tarjoillaan jalostuneessa muodossa, elegantisti aseteltuna hopea-aterimien ja pellavaliinojen kera.