Ennen lääkäriaikaa patti pieneni selvästi. Vieläkin se löytyy, kun tietää mistä kaivella, mutta nyt uskon, että se oli vain ohimenevä laajentuma. Olo on helpottunut, mutta on tunnustettava, että edelleen myös ihan pikkiriikkisen verran pettynyt. Rinnoistakaan ei löytynyt kuin kaikki normaalit muhkurat. Lääkäri kuitenkin takertui väsymykseeni ja laati lähetteitä.

Viime viikolla kuulin, että tyrosiiniarvot ovat normaalit. Hemoglobiini oli kuitenkin kolmessa kuukaudessa tipahtanut parikymmentä yksikköä. Ehkä se selittää, miksi olen ollut viidenteen kiivetessäni hiukan hengästynyt, tai miksi peli ei kulje, tai miksi maski naamalla työskentely kellarin kuumassa urkuverstaassa nostaa kylmän hien pintaan. Ensi viikon lopulla saan tulokset keliakiavasta-aine- ja rautavarastokokeista.

Satun valmiiksi olemaan melko hyvin perillä keliakian oireista ja kunnon hypokondrikkona sijoitan niitä heti itseeni koko setin. Ohran syönti -> vatsakipu. Jep. Tosin vehnä ja ruis eivät aiheuta oireita. Laktoosi-intuliratsia löytyy. Mustelma-alttius. Anemia. Ruoansulatushäiriöt. Ruokahaluttomuus.

- - -
Totta puhuakseni uskon itse voimakkaimmin siihen, että anemiani on itseaiheutettua, mutta koska nautin koekaniinina olemisesta, veren luovuttamisesta pikku putkiloihin ja tekonahkapyödälle kapuamisesta haluan nähdä, mitä kaikkia muita syitä voi olla.

Luulen, että oirelistani voisi oikeastaan kääntää lopusta alkuun ja vaihtaa ensimmäisen sanan muotoon syömishaluttomuus. Se taas on seurausta näkymättömien oireiden ketjusta, joka on taas aktivoitunut.

Seurapiirit ympärilläni ovat niin solmussa tuttavien erisuuntaisten pyrkimyksien vuoksi, etten saa niistä otetta. Estääkseni holtitonta ajelehtimista otan kiinni siitä, mistä voin - itsestäni. Käännän mieleni sisäänpäin, laadin sille ja ruumiilleni rajat joiden sisällä on turva. Niinkuin lapsena, kun mentiin littaa.